maanantai 22. joulukuuta 2014

Oh! You Pretty Things



Nyt se on vihdoin alkanut. Ihana joululoma!
Meillä tosiaan alkoi loma lauantaina. Silloin piti mennä kouluun pariksi tunniksi ja viimein saatiin tokarit. Itselläni ainakin riittää paljon parannettavaa kevääksi. Lauantai illan vietin serkkujeni kanssa jotka tulivat käymään. Lisäksi ihan illalla naapurimme tulivat käymään glögillä.



Pari kaveriani antoivat aivan ihania joululahjoja! Yksi siisteimmistä oli keksitaikinan ainekset purkissa. Mun mielestä toi on aivan ihana ja omaperäinen lahja!
Lisäksi kävin ostamassa pari päivää sitten juuri Suomeen tulleen Baby Lips Dr. Rescuen. On kyllä pakko myöntää että se toimii! Oon ollu tosi tyytyväinen.



Vaikka kamerani on rikki, oon yrittäny otella pari kuvaa. Pakko kyllä myöntää että se on ihan sairaan vaikeeta. Pitäis kyllä hankkia uusi kamera tai jotain. 
Lisäksi mulla on alkanu tehä ihan sikana mieli tehä videoita, mutta kun se ei ole mahollista kameran puolesta. Video ideoitakin olisi pari, mutta harmittaa kun en pysty niitä toteuttamaan.



Oon todella innoissaan joulusta. Oon jo ostellu kaikki lahjat, vaikka en nyt monta olekkaan ostanut :D
Silti tuntuu oudolta ajatella sitä, kun lapsena odotti joulua aika kului niin hitaasti ja yksikin päivä tuntui ikuisuudelta. Nyt kumminkin tämä kuukausi on mennyt kuin siivillä! Aika on kulunut niin nopeasti ja sitten älyääkin että ylihuomenna on joulu!




Kuuntelen myös paljon jouluista musiikkia...Heh! No ei, itse en oo suuri joulumusiikin ystävä. Oon ollut nyt tosi koukussa tekemään Spotifyihin listoja. Niitä on kertynyt nyt tässä kuussa monia :)







Mut jos en nyt kerkiä huomenna tekemään postausta, niin hyvää ja rauhallista joulua kaikille! :)

torstai 18. joulukuuta 2014

Uptown Funk



Näyttelemistä, kavereiden kanssa kokkailua, nauramista ja paljon elokuvia. Näitä on kuulunut nyt tämän vuoden viimeiselle koulu viikolle.
Pidettiin eilen tosi kiva ilta tyttöjen kanssa. Tehtiin pitsaa ja juteltiin pitkästä aikaa rauhassa kun koulussa aina ei kerkeä juttelemaan niin paljon. 
Koulussa on ollut niin helppo viikko tuntien kohdalta, mutta on ollut todella paljon menoja kuten meidän draaman näytelmän esitykset. En ole ikinä näytellyt isolle yleisölle niin tämä oli tosi mukava kokemus! Näytelmänä siis oli Joulupukki ja Noitarumpu.


Missään aineessa ei olla opiskeltu oikeastaan mitään. Ollaan katottu tosi paljon elokuvia, mm. Yksin kotona, Niko Lentäjänpoika. Ja saatu paljon karkkia :D



Vaikka tämä viikko on ollut helppo, oon silti niin loman tarpeessa. Jotenkin väsyttää todella paljon. Lomalla sitten kerkeää tehdä vaikka mitä!




Mun kamera on rikki, niin on ollut vaikea kuvata videota, mutta yrittäisin toteuttaa jotain tässä joskus!

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Kuvia puhelimesta


Heissan!
Ajattelin tulla jakamaan tänne vähän kuvia puhelimestani viime viikoilta. Oikeesti kuvia oli varmaan miljoonia, mutta puoletkaan niistä ei olleet julkaisukelpoisia!

1. Tein tässä muotokuvaustunnilla koulussa ottamistani kuvista tarroja. Pakko sanoa että noi on kyllä tosi siistejä 
2. Käytiin Marian kanssa pitsalla viime viikon perjantaina. Oli tosi kivaa viettää aikaa vähän pienemmällä porukalla ja jutella syvällisiä ihanan ystävän kanssa <3 
3. Pianotunnilta lähtiessäni kolmen maissa auringonlasku oli niin kaunis! Oli pakko pysähtyä ja ottaa pari kuvaa.
 4. Oon lähössä tanssiesityksistä kotia päin.
1. Sallalla oli keskiviikkona mukana aivan mahtava polaroid-kamera jolla otimme yhdessä kuvan. Toi on kyllä oikeessti aivan mahtava!
2. Valmistautumassa tiistain esitykseen.
3. Torstain esitys. Tässä kuvassa näkee tosi hyvin kuinka paljon meitä on tuossa esityksessä kun siitä on tyttöjä yhdestä toisestakin Ek-ryhmästä.
4. Yhteiskuva keskiviikolta.

Millaista postausta haluaisitte, kun joulukin on tulossa?


lauantai 13. joulukuuta 2014

Joulunäytökset 2014


Vihdoin kerkeän vähän päivittelemään tämän viikon tapahtumia tänne blogin puolellekkin!
Eli meillä oli tällä viikolla tanssiesitykset, niin nyt tulee paljon kirjoitusta siitä!

Maanantai
Maanantaina olin jo katsomassa ensimmäisiä esiintymisiä. Itselläni ei ollut esitystä sinä iltana. Oli tosi ihana katsoa rauhassa muiden esiintymisiä ja eikä stressata omaa tekemistä.

Tiistai

Lähdettiin tanssikavereiden kanssa koulusta kesken päivän esiintymispaikalle kenraaliharjoituksiin. Esitykseksemme nimi oli "Hyväntekijät" jossa esitimme Pelastusarmeijan rahankerääjiä ja tanssimme todella ihanaan kappaleeseen (jonka nimeä en kyllä muista :D)





 

Kenraaleiden jälkeen menin kavereideni kanssa Kreetan luo ja laitoimme yhdessä ruokaa ja oli tosi mukava ilta odottaa esityksiä. Laitoimme yhdessä pekonipastaa, josta tuli super hyvää ja se oli yllättävän helppo tehdä. Sittenpä lähdimme yhdessä kohti esiintymispaikkaa!


Esitys meni ihan hyvin, jännitti niin paljon että mokasin yhdessä kohdassa. 

Keskiviikko

Keskiviikkona vuorossa oli esitys nimeltään Hey Girls! Esitys on ihanan pirteä ja ihana esittää kun saa heittäytyä niin paljon lavalla. Esityksessä olimme 50-60 lukujen innoittamia tyttöjä.


Kenraaleiden jälkeen menin taas kaverilleni ja sieltä taas esiintymään.






Tämä esitys meni aivan parhaiten mielestäni. Mulla ei ole ikinä ollut näin hyvä esityksen jälkeinen fiilis kuin tämän jälkeen. Esityksen jälkeen ablodit olivat todella suuret ja sai niin hyvälle mielelle. Sain vielä yhden kaverini kuvaamaan esityksen ja hän kyllä onnistui niin hyvin. Kiitos Maria!

Torstai

Torstaista minulla ei ole kuvia, mutta esitys meni todella hyvin!

Mutta tämä viikko on ollut todella väsyttävä joten olo on niin väsynyt. Onneksi on enää vain viikko lomaan! 

lauantai 6. joulukuuta 2014

Itsenäisyyspäivä



Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!

Miten minä vietän itsenäisyyspäivää? Olen aina perheen tai sukulaisten kanssa ja saatetaan leipoa kakkua juhlistamaan päivää. Tuntematonta sotilasta on tietenkin katsottava. Ja illalla ehkä kivoin, Linnan juhlat.
Itse rakastan katsoa Linnan juhlia. Rakastan katsoa ihmisten pukuja ja katsoa ketä on kutsuttu juhliin. Se on perinne. Tänään leivoin Blue Velvet-kakku (vähän niin kuin Red Velvet) ja tuli kyllä tosi hyvää. Kävi muuten ihan sika kivasti tähän päivään kun siinä oli sinisen sävyistä ja valkoista.

Mitä itsenäisyys tarkoittaa minulle? Itsenäisyys on tärkeä asia, minun mielestäni kaikille. Itsenäisyys on sitä, että Suomi saa päättää itse asioistaan, eikä mikään muu maa saa säännellä mitä täällä päätetään. Varmaan sen takiakin Suomessa on niin hyvä asua. Päätökset tehdään täällä, ja ihmiset saavat vaikuttaa asioihin.
On todella surullista että kaikissa maissa ei ole samaa mahdollisuutta kun täällä.





Miten te vietätte itsenäisyyspäivää ja mitä ajattelette siitä?

P.S Meillä on ensi viikolla tanssiesitykset, joten postausta ei tule alkuviikosta...mutta loppuviikko varmaan pursuaa tanssiin liittyviä postauksia!



torstai 4. joulukuuta 2014

Moon


I see the bad moon rising.
I see trouble on the way.
I see earthquakes and lightning.
I see those bad times today


 

Don´t go out tonight.
Well it´s bound to make your life. 
There´s bad moon on the rise.




I hear the hurricane blowing.
I know the end is coming soon.
I fear rivers over flowing.
I hear the voice go rage and ruin.


Hope you got your things together.
Hope you are quite prepared to die.
Looks like we´re in for nasty weather.
One eye is taken for an eye.

- Creedence Clearwater Revial - Bad Moon Rising -


tiistai 2. joulukuuta 2014

Dear Santa...


Hyvää joulukuun toista päivää! Oon niin innoisssani nyt joulukuusta, kohta on jo loma ja joulu <3
Mutta oon nähnyt tälläisiä postauksia monissa blogeissa niin päätimpä sellaisen totetuttaa!
1. Kirja
Toivon melkein joka joulu jonkun kirjan, aina jonkin historia aiheisen! Tänän vuonna mulla ei ole erityistä kirja toive aihetta (Paitsi kirja Nikolai II:sesta mutta se ei oo vielä toteutunut!) mutta melkein kaikki historiaan liittyvä käy!
2. Jokin hajuvesi
Niin kuin äskenkin, toivon jotain hajuvettä lahjaksi joka joulu. Toivon jotain uutta ihanaa tuoksua talveksi. Noi Marc Jacobsin hajuvedet näyttää ihan sika kivoilta ja tuoksuu ihanilta, olisi täydellistä saada tuollainen!
3. Kameraan objektiivi
Toivon saavani kameraan kalansilmä-objektiivin. Tulisi niin siistejä kuvia sillä, kun se antaa niin ihanan lisäjutun kuviin!
4. Lahjakorttteja
Mitä tulisi mun joululahjatoivelistasta ilman lahjakortteja! Lahjakortit on minusta mahtavia lahjoja, kun saa itse päättää mitä ostaa rahalla. Toivon tänä vuonna lahjakorttia H&M:ään ja S-kauppoihin (Sokos, S-Market, Prisma)
5. Meikkejä ja muita kauneusjuttuja
Mä tarvisin uutta meikkivoidetta ja paria muutakin uutta meikkiä, ja joulu on hyvää aikaa toivoa niitä!
6. LUNTA!
Tämä on nyt vähän erillainen oive, mutta toivon että jouluna voisi olla todella paljon lunta. Monena viime jouluna lunta on ollut aika vähän, joten toivon että tämä toive todeutuisi edes tänä jouluna.

Lisäksi saatan toivoa paria muutakin pientä juttua, mutta en ole aivan varma mitä kaikkea! Kello voisi olla aika kiva :)
Toivottavasti tykkäsitte postauksesta ja haluaisitteko lisää jouluaiheisia postauksia?

torstai 27. marraskuuta 2014

P.S I love You



Karma...voi ihana karma!
Tässä pari päivää sitten julistin kaikille etten ikinä sairastu ja ettei mulla oo ollu moneen vuoteen kuumetta..Ja mitenkäs kävikään. Oon täällä kotona nyt yksin kunnon flunssan kanssa.
En saanut yöllä hyvin unta kun oli niin kipeä olo. Oisin halunnu mennä kouluun kun ois ollu niin tärkeä päivä, mutta ei voi nyt mitään. Oisi ollut yksi koe, ja pari kokeiden kertaustuntia.
En oo kuvaillu vähään aikaan. Ei oo ollu kauheena aikaa. Ensi viikollakin on 3 koetta, mutta ainakin kahdesta niistä tulisi vähän helpompia!

Aatella että ensi viikolla alkaa joulukuu. Musta tuntuu että viime joulusta on niin lyhyt aika. Aika menee todella nopeasti. Itse oon jo hankkinu joulukalenterin ja alkanu fiilistelemään muutenkin joulua.